Kävin metsässä vaeltelemassa. Kummastelin ja ihmettelin. Näin jonkun unohtaneen eväänsä metsään. Varmaankin edellinen retkeilijä oli ollut joskus vapun seutuun liikkeellä, sillä tippaleipähän se sieltä neulasten, varpujen ja satunnaisten heinien seasta pilkisti. Annoin katseeni harhailla, pitkin puiden alustoja. Huomioni kiinnittyi mättäisiin ja niiden vierelle. Seurailin innoissani kinttupolkuja, halusin löytää enemmän! Josko se samanen retkeilijä olisi jättänyt simaakin!
Kävin metsässä uudelleen. Tällä kertaa mukanani hansikkaat, muovipussi ja rohkeutta kokeilla uuden sienen käsittelyä ja valmistusta. Olin aiemminkin tiennyt, että nämä tippaleivän näköiset myttyset, joita keväisin putkahtelee esiin vanhoilla hakkuuaukioilla, ovat korvasieniä. Hyvin myrkyllisiä, mutta hyvin herkullisia keitoissa ja kastikkeissa.
Rakastan sienten makua, vesi nousi kielelle vain sienikeiton ajattelemisesta.
Sientenkäsittelyohjeissa neuvottiin ryöppäämään korvasieniä kahdesti 5 minuutin ajan, runsaassa vedessä. Tietenkin sienet tulisi myös huuhdella jokaisen keittokerran välissä. Minä ryöppäsin ne varmuuden vuoksi kolmesti, avotulen ääressä, hyvin ilmastoidussa kodassa. Nauttien tulen räiskeestä ja vesisateen ropinasta kodan kattoa vasten. Ryöppäsin sienet huolella, en halunnut valmistaa tappavan herkullista keittoa, vaan ihan perushyvää soppaa.
Tiedättekö, rakastin sitä savunhajua vaatteissani ja sitä kermaisentaivaallista sienikeittoa. Ja erityisesti niiden yhdistelmää. Rakastin sitä, kun tiesin tehneeni jotain ruokani eteen.
Gyromitra esculenta -soppa teki kauppansa. Kokkikin sai pitää henkikultansa, ruokailijat säilyivät hengissä ja elinvoimaisina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti