Puuhastelen mielelläni sellaisten askareiden parissa, missä näkee työnsä tuloksen heti. Ikkunoiden pesu on yksi tällainen askare. Tänään harrastin tätä joka kodin painajaispakkopullatouhua neljä ja puoli tuntia. Kyllä pienen tytön mieli kirkastui ikkunoiden myötä kummasti.
Millaistahan olisi pestä pilvenpiirtäjien ikkunoita? Riittäis ainakin tekemistä joksikin aikaa. Muistui mieleen jonkun kertoneen aikoinaan, ettei mustajaloilla ole korkeanpaikankammoa. Ei ollenkaan huono juttu, jos niitä ruutuja meinais kiillotella siellä yöäilmoissa.
Mussakin vois olla vähän intiaaniveta. Ainakin viime vappuna oli. Olin silloin nuori intiaanityttö, Tanssii Kunnes Aamu Sarastaa. Niin minä myös tein, tanssin aamun pikkutunneille asti. Tanssin, kunnes auringon ensisäteet kurkottelivat kuohuvan meren takaa näkyville. Siinä oli tunnelmaa kerrakseen.
Kävin töiden jälkeen alakoululaisten kevätjuhlassa. Oli ihan peruskivat esitykset. Juuri sellaiset, mitä normaalistikin koulun kevätjuhlissa on. Naurattikin vähän. Ei ne esitykset, vaan se, että minua luultiin 6-luokkalaiseksi! Herrajumalasentään! No, kukapa ei nykyään haluis näyttää seittemää vuotta nuoremmalta. Vanhetkaa te muut vaan rauhassa, minä se tässä vaan nuorenen päivä päivältä.
Piti tänään lisätä sisäiseen karttakirjaani uusi järvi. Ja tie. Kävin Kodan kanssa metsässä kävelemässä. Lähdin vaeltamaan tuttuja reittejä pitkin. Ajattelin, että kierrän pienen lammen, minkä olen kiertänyt monesti aiemminkin.
Yllättäen se lampi olikin suurentunut ja maisemat olivat aivan uudet ja tutkimattomat. En kääntynyt takaisin päin, oli sentään päänsisäinen kartasto sen verran mukana matkassa, että tiesin kulkevani oikeaan suuntaan. Tiesin myös sen, että minun olisi pitänyt olla löytämäni lätäkön vastarannalla.
Löydettiin Kodan kanssa viime kesänä sen pienemmän ja tutumman lammen läheltä hyvä luusoppa-aineksia. Sitä, en kyllä tahdo ymmärtää, että miksi koirilla on joku valtava tarve haista ruumiilta. Poika meni ja piehtaroi. Antaumuksella.
En minä siitä piehtaroinnista ja iloittelusta ollut pahoillani. Pääasia, että koira nauttii. Nauttivaiselta se ainakin vaikutti siellä metässä. Ja vaikuttaa edelleen, tuhisee tyytyväisesti omassa sängyssään. Tai no, olis se halunnut tulla viereen nukkumaan, mutta joku raja on mullakin, minähän en ruumiiden vieressä nuku. Sori kamu, katellaan sit koirapyykkipäivän jälkeen tilannetta uudelleen.
Mustajalkojen nimitys tulee muuten mustaksi värjätyistä mokkasiineista, joita kyseiset intiaanit käyttivät. Minäkin olin tänään puoliksi mustajalka. Onnistuin vaellusreissullani kastelemaan toisen kenkäni mutaista ojaa ylittäessä. Kumpparit vois olla ihan kova sana noilla metsäreissuilla. Valkoiset Puman kävelykengät ei ainakaan ole. Tiedän.